keskiviikkona, toukokuuta 26

HÄKKI HEILAHTI TAAS!


Israelin ydinohjelmista julkisuuteen kertonut ydinteknikko Mordechai Vanunu on jälleen passitettu vankilaan. Kolmen kuukauden vankeustuomion syynä on Israelin viranomaisten mukaan se, että Vanunu on rikkonut vapautumisen ehtona olevia säännöksiä pitämällä yhteyttä ulkomaalaisiiin.

Vanunu keskusteli joulukuussa jerusalemilaisessa hotellissa norjalaisen naisen kanssa.

Vanunu oli aiemmin tuomittu tapaamisen vuoksi suorittamaan kolmen kuukauden yhdyskuntapalvelusta. Se muutettiin kuitenkin vankeusrangaistukseksi. 55-vuotias Vanunu oli toivonut voivansa suorittaa yhdyskuntapalveluksen Itä-Jerusalemin arabialueilla. Vanunun mukaan häntä ahdistellaan pääosin juutalaisten asuttamassa Jerusalemin länsiosassa. Hän on kääntynyt kristinuskoon.

Vanunu kertoi tietoja Israelin salaisesta ydinaseohjelmasta ja Dimonan vaietusta ydintutkimuskeskuksesta brittiläiselle The Sunday Times -lehdelle vuonna 1986. Israelin tiedustelupalvelu huijasi Vanunun ansaan Roomassa ja kuljetutti hänet tuomittavaksi Israeliin. Hänet armahdettiin 18 vankeusvuoden jälkeen vuonna 2004.

Vanunu on vapauttamisensa jälkeen pidätetty useaan otteeseen syytettynä armahdusperusteiden rikkomisesta. Hän ei saa pitää yhteyttä ulkomaalaisiin eikä matkustaa Israelin rajojen ulkopuolelle.

Israel on toistaiseksi kieltäytynyt allekirjoittamasta kansainvälistä ydinsulkusopimusta. Israelin uskotaan olevan Lähi-Idän ainoa ydinasevaltio arviolta 200 ydinkärjellään.

Israel ei kuitenkaan ole virallisesti myöntänyt ydinaseohjelmaansa. Se on myös toistuvasti kieltänyt tarkastukset Negevin autiomaassa sijaitsevassa Dimonan tutkimuslaitoksessa.

lauantaina, toukokuuta 15

PORKKANAN PALAUTUS


video
Inkku Lindholm esiintyi edukseen eilisissä avajaisissa.

JiiVee Minervan näyttely Hyvinkään Taiteilijaseuran "Dromedaari"galleriassa 2/6 saakka. Suosittelemme!

torstaina, toukokuuta 6

HELLAAN JA JYRKIN VÄLISSÄ


Kuvan linkistä lohtumusiikkia kipeitä kupeitamme kaivellessa.