tiistaina, huhtikuuta 21

BOOKABOOKA!

(Klik?)

Ruotsissa vahvoja tekijänoikeuksia vastustava Piratpartiet on saanut yli 13 000 uutta jäsentä viime perjantaisen Pirate Bay -tuomion jälkeen. Puolue on jäsenmäärältään jo Ruotsin neljänneksi suurin. Piratpartiet-puolueen jäsenmäärä oli vielä tuomion julkistamisen aikaan alle 15 000, mutta sunnuntai-iltaan mennessä puolueessa oli jo yli 28 000 jäsentä, kertoivat ruotsalaiset tiedotusvälineet maanantaina.

Piraattipuolueen edellä jäsenmäärässä ovat enää sosiaalidemokraatit, maltillinen kokoomus ja keskustapuolue. Piratpartiet ohitti sunnuntaina jäsenmäärässään jo kristillisdemokraatit ja kansanpuolueen. Kahdessa päivässä jäsenmäärä oli kasvanut koko Ruotsin ympäristöpuolueen jäsenmäärän verran. Piratpartietin puheenjohtajan Rickard Falkvingen mukaan puolueen seuraava tähtäin on kesän eurovaaleissa.



Suomen Piraattipuolue-yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kertoo yhdistyksen tarvitsevan enää noin 850 allekirjoitettua kannattajakorttia, jotta puolue voitaisiin merkitä puoluerekisteriin. Päästäkseen puoluerekisteriin puolue tarvitsee 5 000 kannattajakorttia.

Kesän europarlamenttivaaleihin Suomen Piraattipuolue ei enää ehdi mukaan, mutta Palmulehdon mukaan seuraava tavoite ovat vuoden 2011 eduskuntavaalit. Palmulehdon mukaan Piraattipuolueen ensisijaisena tavoitteena on huolehtia kansalaisten oikeuksista. Yhdistys hyväksyy tiedostojen lataamisen internetistä, koska sen mukaan mikään ei ole osoittanut, että siitä olisi tekijöille taloudellista haittaa.

Palmulehto huomauttaa, että päinvastoin on olemassa tutkimuksia, joiden mukaan tekijät hyötyvät vertaisverkoista, koska niissä he saavat teoksilleen ilmaista mainosta. Palmulehto uskoo, että vertaisverkoista huolimatta ihmiset haluavat jatkossakin maksaa elokuvistaan ja musiikistaan, koska he arvostavat fyysisiä tuotteita.



Kirja-ala haluaa sulkea opiskelijoiden perustaman kirjavuokrauspalvelun.

Netissä toimivasta Bookabooka-kirjanvuokrauspalvelusta on noussut kiista: Kopiosto sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK vaativat Bookabookan on lopetettava kirjojen vuokraaminen.

Bookabooka on opiskelija Jussi Rikun perustama palvelu, jonka avulla yksityiset ihmiset voivat vuokrata ja myydä kirjoja keskenään. Palvelu ei välitä itse kirjoja, vaan se myy tietoja siitä, ketkä haluavat kirjoja vuokrata, ostaa tai myydä.

Ei kommentteja: