lauantaina, huhtikuuta 21

WHEN I´M SIXTY-FOUR



When I'm Sixty-Four

When I get older losing my hair
Many years from now
Will you still be sending me a Valentine
Birthday greetings bottle of wine

If I'd been out till quarter to three
Would you lock the door
Will you still need me, will you still feed me
When I'm sixty-four

You'll be older too
And if you say the word
I could stay with you

I could be handy, mending a fuse
When your lights have gone
You can knit a sweater by the fireside
Sunday mornings go for a ride
Doing the garden, digging the weeds
Who could ask for more

Will you still need me, will you still feed me
When I'm sixty-four

Every summer we can rent a cottage
In the Isle of Wight, if it's not too dear
We shall scrimp and save
Grandchildren on your knee
Vera, Chuck and Dave

Send me a postcard, drop me a line
Stating point of view
Indicate precisely what you mean to say
Yours sincerely, wasting away

Give me your answer, fill in a form
Mine for evermore
Will you still need me, will you still feed me
When I'm sixty-four

perjantaina, huhtikuuta 20

SISÄLLISSOTA HYVINKÄÄLLÄ























Huonomminkin voi syntymäpäiväänsä vietellä.

Suuresta suosiosta johtuen koko Sisällissota Hyvinkäällä –seminaari 21.4. on nähtävissä striimattuna Hyvinkään kaupunginmuseon facebook-sivuilta 21.4. klo 10:30 alkaen.
Lähetys on katsottavissa sivuilta myöhemminkin. Linkki lähetykseen julkaistaan lauantaiaamuna osoitteeseen: https://www.facebook.com/hyvinkaankaupunginmuseo/

keskiviikkona, huhtikuuta 18

KLASSISESTI



Luciano Pavarotti ja Antonio Tonini neuvostojen maassa 1964.

Tommi Uschanov kirjassaan Sininen tango (2017): "Klassinen musiikki muuttui meidän tuntemamme kaltaiseksi klassiseksi musiikiksi vasta 1800-luvun alun ja 1900-luvun alun välisenä vähän yli sadan vuoden aikana. Eikä se muuttunut itsestään, vaan voi sanoa, että se klassistettiin." 

Erkki Melakoski toimittamassaan kirjassa Rytmimusiikki (1970) lainaa Adam Carsea´a (sic!): "Hoviorkesterit vastasivat samalla kertaa meidän aikamme konserttiorkestereita, tanssiorkestereita, teatteriorkestereita ja ravintolaorkestereita. Säveltäjä ei menettänyt arvonantoaan, vaikka hänen musiikkinsa tulikin suosituksi."

Ja Melakoski itse jatkaa:

"Toisin sanoen taidemusiikin ja viihteeksi tarkoitetun musiikin välistä rajaa ei ollut. Vasta 1800-luvulla säveltäjät alkoivat hengittää syvään nenän kautta ja nähdä metafyysisiä unia, jotka huipentuivat jumalia ja joutsenia syleilevään ajatukseen musiikista filosofisten 'totuuksien' tulkkina ja eettisen voiman ilmentäjänä. Yleisön - vaikka kuinkakin valitun - viihdyttämistä ei enää pidetty arvokkaana päämääränä. Tämän kehityksen nimekkäin puolestapuhuja Richard Wagner ei laiminlyönyt montakaan tilaisuutta parjata nk. kevyttä musiikkia. Syntyi toki musiikillisia arvoja, jotka 'porvarissääty' on omalta suurelta vuosisadaltaan, niitä ansiokkaasti vaalien ja pääomaa kartuttaen, säilyttänyt meidän ja varmasti tulevienkin polvien henkisiksi rakennusaineiksi. Mutta syntyi myös jyrkkä ero taiteen ja viihteen välille."

Uschanov lainaten ruotsalaista musiikkitieteen tohtori Gunno Klingforsia: "Leipzigin kuuluisa Tuomas-kirkko, jonka kanttorina Bach toimi, on isompi kuin Helsingin uuden musiikkitalon yli 1700-paikkainen pääsali. Kun sähköisiä äänentoistolaitteita ei vielä ollut olemassa, näin suurissa tiloissa oli soitettava todella kovaa, jotta mitään edes erottui."

Bachia sukupolven verran vanhempi itävaltalainen kirjailija-säveltäjä Johann Beer kirjoitti vuonna 1697, että "tahti on koko musiikin sielu" ja "joka ei pidä kiinni tahdista, pitää harvoin kiinni kunniastaankaan".

Uschanov edelleen: "Ennen kuin esimerkiksi konsertit 1800-luvun loppua kohti alkoivat muuttua nykyisen kaltaisiksi hiljentymis- ja hartaustilaisuuksiksi, ne olivat periaatteessa samanlaisia äänekkäitä seurustelu-, juopottelu- ja huvittelutapahtumia kuin tänä päivänä populaarimuusikkojen klubikeikat."

maanantaina, huhtikuuta 9

SUOMEN KIELEN PÄIVÄNÄ























Agricolan päivään sopii Karri Paleface Miettisen Viides maamme-kirja, josta alempana pari otetta (klikkaa taas kuvat isommiksi):


lauantaina, huhtikuuta 7

FOR SALE

Teemu Keskisarja ja Eeva Tammi luennoitsivat Salellekin Tampereella nääs vuodesta 1918.















Täältä Teemun lyhempi polska ja myös kokonainen.


perjantaina, huhtikuuta 6

NOIN VIIKON STUDIO













Uusi kausi alkoi Noin viikon studiota. (Klikkaa kuvaa.) Vähän on ikävä Jukka Lindforsia, mutta hyvin vetävät nämä uudetkin: Anders Helenius, Eeva Vekki ja Yasir Gaily. Onhan heillä myös tukenaan käsikirjoitusporukka. Parasta poliittista satiiria tätänykyä.

maanantaina, huhtikuuta 2

perjantaina, maaliskuuta 30

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

(Uudenkaupungin Pyhämaan Uhrikirkon seinämaalaus vuodelta 1667)

Amos Oz´in (s. 1939) Juudas on oivaa lukemista näin pääsiäisenä. Kirjassa eletään vuotta 1959 Jerusalemissa Israelissa. Kriisiin joutuvan nuoren miehen kautta Oz esittää ajatuksia herättäviä ideoita pettureista, liikuttavan puheenvuoron Israel-Palestiina -konfliktin kovasta hinnasta ja sydämeenkäyvän vetoomuksen myötätunnon puolesta.



lauantaina, maaliskuuta 24

RAUKOILLA RAJOILLA

Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla – Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa (Siltala 2016)
 [599 sivua]

Esihistoria-luvun motto:

”Olimme nyt lähestymässä suomalaisten, luonnoltaan ja tavoiltaaan ruotsalaisista varsin paljon poikkeavan ihmislajin asumuksia. Kun tämä rotu muodostaa rahvaan enemmistön, ilmenee se suurempana vilkkautena, kiivasluonteisempana käytöksenä ja suurempana alttiutena rikollisuuteen.”

Edward Daniel Clarke Matka Lapin perukoille 1799

Markku Eskelinen - muistanette sianhoitajan - on kirjoittanut loistavan historiikin. Hän ei tavoilleen uskollisena – hyvä niin – kunnioita, ainakaan turhaan ketään eikä mitään.

Kirja romuttaa useita kansallisia ”totuuksiamme” kuten mm. myytin suomalaisten lukutaidosta. Kansainvälisesti hyväksytyn normin mukaan lukutaitoon kuuluu myös kirjoitustaito. Tämä huomioiden vain osa Suomen kansaa oli aidosti lukutaitoisia edes vielä 1900-luvun alussa. Tämäkin oli yksi huijaus: papit ja kirkko pakkoluettivat ja ulkoaopettivat lähinnä katekismusta kansalle.

Agricolan ABCkirian (1543) jälkeen meni yli 300 vuotta ennen kuin kirjoitettiin, julkaistiin eli painettiin ensimmäinen vakavasti otettava ja vieläkin täysin luettava suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä (1873 kirjana).

Sillä välin pärjättiin painamalla vain uskonnollista kirjallisuutta, virsikirjoja, almanakkoja sekä sen ajan sianhoito-oppaita.

Snellmankaan ei varauksettomasti tukenut Kiveä, koska hänen kirjastaan olivat fennomaanit tasan kahta jyrkästi eri mielipuolta ja S:lle oli tärkeämpää pitää fennomaanit samassa ja samanmielisessä leirissä. Muuten uskomaton tieto oli, että S. vaati Laurence Sterne´n Tristram Shandy´n (1759) kääntämistä suomeksi. Käsittämätöntä kaukonäköisyyttä! No kyllähän se sitten käännettiinkin - niukin naukin samalla vuosituhannella - 1998!
















Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta (SKS): "Keskityttiin suorastaan maanisesti vaalimaan kuihtuvaa kansanrunoutta ja myöhemmin politikoimaan sen varassa. Kalevalaisen kansanrunouden varaan oli toki helpompi rakentaa suuruudenhulluja historiallisia kuvitelmia, kuten ensimmäisen tasavallan aikana nähtiin."

Kuten todettu, Eskelinen ei turhia kainostele eikä kunnioittele. Häneltä saavat kyytiä ja kurmootusta mm. Raoul Palmgren ja Olavi Paavolainen ("Esseistinen susi on nationalistinen lammas.")

Toisaalta hän nostaa framille täysin unohdettuja kirjailijoita kuten Hilda Tihlän (1870-1944), joka oli täysin omalaatuinen realisti, pakeni sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon ja ainoana sikäläisenä suomalaiskirjailijana välttyi puhdistuksilta.

Oma lukunsa on Algot Untola – Irmari Rantamala – Maijut Lassila jne. Eskelinen kirjoittaa lyhyesti hänestä ja Suomen kirjallisuuden historian häpeällisimmästä luvusta. Kustantaja Eino Railo oli mukana murhaamassa omaa kirjailijaansa, jonka historian hän myöhemmin täysin vääristeli. Rafael Koskimies kirjoitti vielä vuonna 1938: "Entisestä Suomalaisen puolueen piirisihteeristä ja sanomalehdentoimittajasta oli muutamassa vuodessa tullut parilla salanimellä esiintyvä kuuluisa kirjailija ja lopulta hurjimman verenpunaisen hirmuvallan äänitorvi." Tosiasiassa ja tutkitusti nimen omaan Lassila ei koskaan yllyttänyt ketään aseisiin vaan päinvastoin varoitti siitä. 

Kollegansa Juhani Aho kirjoitti ajankohtaisesti: "Irmari Rantamala on vangittu ja (...) hänen luultavasti on käyvä huonosti. En tiedä, mitä luulisin hänelle itselleen paremmaksi, ettäkö hän saisi heti loppunsa, vaiko joutuisi istumaan elinkautisensa. Antaisin hänen elää, jos hän itse sitä pyytäisi, sekä siitä syystä, että hän on vaaraton, että myöskin nähdäkseni, miten hän kirjailijana kehittyisi. Ja kun kaikki ne 'Työmiehen' muut kynämiehet kuitenkin ovat saavuttamattomissa. Hän oli ainoa heistä, joka ei paennut."

Lassila on edelleenkin Suomen tuotteliaimpia kirjailijoita joskaan ei julkaistuimpia. Suuri osa hänen tiedetystä tuotannostaan on edelleenkin kateissa. Hänen kielitaitonsa hakee yhäkin vertaistaan: suomen, ruotsin ja venäjän lisäksi osasi ainakin ranskaa, saksaa ja italiaa.

Tulitikkuja lainaamassa -teoksesta hänelle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto, jota hän ei ironisen palautteen myötä suostunut vastaanottamaan. Harhamaa voitaisiin pitää eräänlaisena Suomen kirjallisuuden modernismin ensi airueena.

Eskelistä lukiessa ei tule ikävä. Hän tuulettelee kunnolla. Sillanpäät, Koskenniemet, Waltarit ja moni muu saa saavista.

Eskelinen käsittelee myös Haavikon avustuksella Suomen sisällissodan historian. Ja sen seuraukset: "suojeluskuntien suosioon sulkeutunut Suomi".

Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Eino Railo: "Pois ulkomainen kirjallinen rihkama Suomen julkisesta elämästä - kansallinen omavaraisuus kunniaan" (Valvoja-Aika 15.2.1935).

Erkki Vala sai sakkorangaistuksen Jaroslav Hašekin romaanin Svejkin seikkailut ensimmäisessä maailmansodassa osittaisjulkaisusta.

V. A. Koskenniemi: "On jotain mieliä kohottavaa siinä, että Vichyn hallitus on vaapaaehtoisesti asettunut samaan rintamaan kuin Ranskan äskeinen voittaja ja että latinalaiset sisarukset Italia ja Ranska nyt ovat valmiita kantamaan yhteisen uhrin Euroopan ja sivistyksen pelastamiseksi." (Yleisradion heinäkuussa 1941 lähettämä puhe "Eurooppa yhteisrintamassa".)

WSOY:n kirjailija, kustannustoimittaja sekä - tietenkin - kunnon kansallissosialisti Rauno Rauanheimo Euroopasta vuonna 1933: "On ristivetoa. Nenät tuhisevat. Lyökää, hyvät ihmiset, ikkunat kiinni ja painukaa talon omiin töihin."

WSOY, Otava, SKS ja Arvosteleva kirjaluettelo, näillä mentiin.

Waltari suomensi Horst Wesselin.

Jottei jäisi väärää kuvaa todetaan ettei Eskelinen sentään kaikkea eikä kaikkia mollaa. Haanpää, Linna ("eheyttävä psykohistoriallinen realismi"), Meri ja kymmenet muutkin kelpuutetaan.  

Olen aina epäillyt - kyllä - itsessäni jotain vikaa, kun en ole digannut Salaman kehuttuja romaaneja. No nyt helpotti. Eskelinen Finlandia-sarjasta:

"Kahden epäluotettavan kertojan, kirjailija Harri Salmisen ja juristi Pasi Harvalan, varassa vaappuva romaanisarja ei kuitenkaan tarjoa lukijalleen ontologisia ongelmia vaan loputonta syvimmän suomettuneisuuden ja pysähtyneisyyden ajan poliittista paskanjauhantaa, lähinnä SKP:n sisäisistä kiistoista, joiden parasta ennen -päiväys oli mennyttä jo sarjan ensimmäisen niteen ilmestymisen aikoihin.

Keskenään kulttuurin ja seksuaalisuuden kentillä kilpailevat miehet dokaavat, nussivat ja lässyttävät politiikasta, yhteiskunnasta, historiasta ja taiteesta vajavaisen yleissivistyksensä varassa. Hierarkiat ovat selviä, miehet sikoja ja naiset huoria, valkoiset miehet parempia kuin naiset ja mutakuonot, keittiöpsykologinen tiedostaminen ja ideologiset tylsyydet ovat kaikki kaikessa eikä teossarjan heteronormatiivisessa, mies- ja yhdyntäkeskeisessä sovinismissa säröjä näy kuin harvoin jonkin henkilöhahmon terveyden tai mielenterveyden pettäessä, 1960-luvun uusvasemmiston Freudia ja Marxia risteyttävistä ideoista ei näy jälkeäkään ja kirjallisuuden yhteydessä turvaudutaan enimmäkseen venäläisiin klassikoihin ja eksistentialisteihin, joilta ei ole opittu mitään, ja Lukácsiin, jolta ei voi oppia mitään.

Salaman dinosaurusfiktio henkii siis kaikkea sitä, mistä 1970-luvun feministit, protovihreät, kasvissyöjät, setalaiset, ihmisoikeusaktivistit ja punkkarit halusivat päästä nopeasti eroon ja pääsivätkin. Romaanisarjan kohtuuton yliarvostus on pitkälle seurausta Salaman asemasta 1960-luvun sananvapaustaistelun marttyyrina ja Siinä näkijä missä tekijän kirjallisista ansioista, mutta silti Finlandia-sarja on vain tahaton, tolkuton ja kiistämätön dokumentti sulkeutuneesta ja suomettuneesta Suomesta, jossa niin poliittinen kuin sivistyksellinen yhteys ulkomaailmaan oli jo toisen kerran itsenäisyyden aikana menetetty."

Eskelinen lanseeraa termin bonsaimodernismi, joka tarkoittaa lähinnä Otavan Tuomas Anhavaa ja modernismia, joka ei koskaan Suomen kirjallisuuteen tullutkaan. Kunnes pahasti myöhässä 1990- ja 2000-luvulla. Sitä hän esittelee kiinnostusta herättäen.

"Kirja ei lukemalla lopu."
Keijo Virtanen

keskiviikkona, maaliskuuta 21

AINA JOKU EKSYY






















Tulipa käytyä tsiigaamassa Järvenpään Kellariteatterissa Reko Lundánin (1969-2006) kirjoittama ja Kimmo Virtasen ohjaama näytelmä. Ei huano.

maanantaina, maaliskuuta 19

CANTHIKASTA











”Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha. [– –] Niitähän minun pitikin ampua.”
(Homsantuu Työmiehen vaimossa 1885).

"Jospahan tulisi, jospahan tulisi toinen Kristus raikkaamaan maailmaa taas. Ja tällä kertaa se saisi olla nainen!"

perjantaina, maaliskuuta 16

HUOLESTUTTAVAA, EIKÖ?























Ulkoministeri Timo Soinin väkivaltaista radikalisoitumista ja sen ehkäisyä käsittelevä koulukiertue jatkuu maaliskuussa Lapissa, tiedotti Ulkoministeriö viime viikolla.